Anton Aro

Kuva: Lauri Kontkanen, @lateoutdoors

Kausi on ohi ja sain kuin sainkin sille hyvän päätöksen! Viime lauantaina oli siis Vaarojen Maraton Kolilla ja voitto ajalla 6:23:41 oli laadukkaan vedon tulos. Se oli hyvä, jopa erinomainen, ottaen huomioon viime viikkojen henkiset ja fyysiset haasteet.

Lähtökohdat

Starttiin liittyi tällä kertaa poikkeuksellisen paljon epävarmuuksia ja arvailua, mikä teki toki kaikesta asteen verran jännempää. Syyskuun palautumiseen liittyvät haasteet oli saatu hyvin haltuun (suorituskykykin tuntui olevan tallella ja palautuminen taas ok tasolla), mikä antoi minulle mahdollisuuden sittenkin vielä kilpailla tosissaan tällä kaudella.

Sain lopulta hankittua lipun perusmatkalle ja pidin senkin mahdollisuuden auki, vaikka taisinkin tietää sen olevan tässä tilanteessa huono idea (tavallaan sitä tietysti halusi kokeilla). Olin joka tapauksessa asettanut itselleni kaksi deadlinea:

1. Kilpailumatka (130km vs 65km) valitaan kisaa edeltävällä viikolla
2. Päätös osallistumisesta ylipäätään tehdään viimeistään kisaviikon maanataina.

Päätös matkasta oli lopulta helppo: kisaa edeltävillä viikoilla en pystynyt henkisesti alkuunkaan latautumaan perusmatkan vaateisiin. En yksinkertaisesti ollut henkisesti valmis Kolin yöhön, joten valitsin 65km. Sillä mentäisiin ja muu kisasuunnitelma lukittaisiin vasta perjantai-iltana.

Kisasuunnitelma

Kyllä, olo oli perusvahva. Edellisen viikon treenit indikoivat perustekemisen olevan hyvällä tasolla, vaikka viimeistä puristusta ei ollutkaan moneen kuukauteen näkynyt. Päätin, että aikataulu ja neste-/energiasuunnitelma rakennetaan reittiennätysaikatauluun: kuvasta näkeekin, että virallisten väliaikojen lisäksi laitoin itselleni muistiin kaksi erillistä checkpointia: Lakkalan ohitus ajassa 1:10 ja Eteläpään tien ylitys ajassa 2:51. Näillä checkpointeilla oli tarkoitus määrittää lopullinen pläni “on the fly”: joko ennätyksestä taisteltaisiin tai sitten juoksua hallittaisiin ehjästi kohti Kolin huippua.

Energiasuunnitelma pohjautui noin 100g/hh saannin päälle. Ei siksi, että se olisi hyvä tasaluku, vaan se perustui arvioon energian tarpeesta kisavauhdissa. Ajattelin (ja testasin), että kisaeffortti kuluttaisi noin 900kcal tunnissa, josta saisin reilun 400kcal rasvoista ja jäljelle jäävä energia tulisi saada syömällä ja juomalla. Tiesin myös, että olen aiemmin päässyt 100g/h määriin ilman vatsaongelmia. Tällä mentäisiin, sillä sen pitäisi matemaattisesti riittää ja kokemusperäisesti toimia. (Huom. käytin tässä kellon algoritmistä energianlähdemallia ohjeellisesti, en luota siihen kuin kiveen. Ennen labratestejä se kuitenkin antaa suuntaa.)

Nesteiden suhteen vaaroilla joutuu hieman pohtimaan, koska saatavilla on vain vettä ja huoltopisteitä kolme. Täytin lisäksi pullon Eteläpään kirkkaasta purosta. Suunnitelma oli juoda noin litra tunnissa aina viimeiselle kympille asti, ettei nestevaje puuttuisi peliin (eli paino putoaisi yli 2-3% lähdöstä). Litraan päädyin testaamalla kisaviikolla verrannollisessa kelissä nesteenmäärän tarvetta, jolloin hieman lämpöisemmässä olosuhteessa määräksi määritty 1.1l – 1.3l tunnissa. Myös suolan määrää lisäsin, mutta se meni aika kohtuullisena lisäyksenä.

100g/h ja 1l/h piti vielä kantaa mukana oikeastaan alusta loppuun. Starttasin yhteensä kuudella pullolla (ja juuri ennen starttia join reippaasti täyttääkseni alun vaateet). Liiviin ja vyölle laitoin neljä urheilujuomalla ladattua pulloa ja 7 geeliä.

Kaikki tämä toimi erinomaisesti.

Sitten se suoritus

Alusta asti tietty määrä rentoutta uupui, eikä juoksuflow löytynyt kuin ajoittain helpoilla rallattelupoluilla. Kuten moni tietää (minä mukaan lukien), iloisia ja helppoja rallattelupolkuja on vaan Kolin maastoissa hieman vähänlaisesti, heh. Perustekeminen oli vahvaa koko kisan ajan, jos en huomioi paria heikompaa hetkeä, jotka seurasivat jalkapohjien ongelmista. Pystyin ylläpitämään vankkaa perusvauhtia, mutta flown ja viimeisen napsun puuttuessa kärsimysalueelle en oikein päässyt. Tai no, päässyt ja päässyt, enemmän oli siitä ettei pää suojeli minua ja ei antanut myöden mennä sille alueelle (tästä ilmiöstä on tutkimusta, esim Central Governor Theory).

Yleensä nautin teknisestä rymystä, mutta tällä kertaa siellä oli haasteita. Olin ajanut kisakengät sisään kuten aina, mutta mitä en ollut tajunnut, oli nauhoitus/nauhat. Ne pääsivät löystymään useamman kerran ja teknisellä polulla jalka liikkui kengässä hiukan liikaa. Lopputuloksena oli nopeasti (jo puolivälin mailla) kipeytyneet jalkapohjat ja pottuvarpaat. Vitutti ja sattui, siinä ne heikot hetket olivat. Keskeytys kävi kyllä mielessä, mutta ei se oikeasti ollut realistinen vaihtoehto. Lopulta päädyin sitomaan kengät kolmesti uudelleen ja vielä merkityksellisempää oli, että jouduin muokkaamaan askellusta lennosta aika paljon kivun hallitsemiseksi teknisellä pätkillä. Menikö aikataulu siinä mönkään? Kyllä se saattoi mennä. Opinko mitään? Kyllä. Harmittaako? Tottakai, mutta tämä oli minulle uusi kokemus enkä ymmärtänyt siihen valmistautua – ensi kerralla paremmin.

Fyysisiä uuvahduksia ei tullut ja pahin teknisyys helpotti Ryläyksen jälkeen. Siitä oli helpompi jatkaa hyvin mielin kohti lopun nousuja. Pyrin juoksemaan mahdollisimman paljon nousuista, oli se miten hidasta hyvänsä. Aina se ei välttämättä ollut nopein vaihtoehto saati sitten taloudellisin. Se on kuitenkin osa suurempaa kuvaa, jossa haluan kehittää nimenomaan mäkien juoksukykyä. Satamaan saapuessa fiilis oli yhä vahva ja aiemmista vuosista poiketen nousu takaisin huipulle ei aiheuttanut värinöitä suuntaan tai toiseen – se oli vain juostava.

Maaliin tulo oli onnellinen ja ihan vähän katkeransuloinen hetki. Tavoitteeseen ei päästy, mutta paransin omaa aikaani reitillä 13 minuuttia. Syyskuun alussa en olisi uskonut, että edes kilpailen tänä vuonna, niin väsynyt olin. Siitä syystä tämä suoritus nousee omien onnistumisten joukossa tosi kovaksi. Olen ylpeä kisasta ja tästä kaudesta.

Mitä syyskuussa tehtiin?

On tätä joku minulta kysynytkin. Syyskuussa tuli pieni romahdus. Lihakset eivät palautuneet, vaikka toimivatkin. En nauttinut juoksemisesta ollenkaan, ja otin henkisesti taukoa vaikka lenkillä kävinkin. Parin viikon jälkeen alkoi helpottaa, mutta silloinkaan emme valmentajani kanssa hypänneet syvään päähän. Pitkät lenkit olivat pitkiä, mutta ei niin pitkiä. Ajettiin pyörällä korvaavia. Vedoissa minulla oli joustava tavoitemäärä, eli 8*2min muuttui muotoon 6-8*2min ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että vain kerran tein ihan koko setin. Ohjasin myös tehoa fiiliksen mukaan, en ottanut niin kovaa kuin olisin voinut. Se tarkoitti siis kuitenkin oikeaa tehoaluetta, mutta viimeisten prosenttien hallinta ja hakeminen oli avainasemassa. Kevensin myös kevyitä treenejä merkittävästi. Näillä eväillä kausi saatiin takaisin omiin käsiin, vaikka ihan viimeinen huippusuorituskyky jäikin odottamaan ensi kautta.

Mitä tehtiin kisassa erilailla?

• Energiasuunitelmassa hyödynnettiin matemaattista energian tarpeen ja saatavuuden mallia.
• Nesteiden suhteen testattiin aidosti määrää minkä tarvitsen eikä menty “mutulla”.
• Kofeiinia käytettiin strategisesti, ja kun sen käyttö aloitettiin sitä jatkettiin maaliin.
• Kokeilin nilkkateippausta ennen kisaa ja päätin sen lisätä kisapäivään. Ei nitkunut eikä notkunut ollenkaan niin rajusti.

On aika paketoida kisakausi 2024 ja antaa viimeisten rakkojen parantua – kiitos ja nähdään!